Sain ensimmäisen oman lapseni 2022, ja nyt kuntavaalien alla odotan toista. Viimeisen kolmen vuoden aikana on tullut selväksi, miten erilaisissa tilanteissa lapset paitsi kotikaupungissani, myös ympäri Suomea asuvat. Väitän, että Tampereella monta asiaa on paremmin kuin muualla – ja näistä on pidettävä kiinni. Samalla asioita voidaan viedä eteenpäin, myös talouden sopeutuspaineet huomioiden.

Perheellistyminen on monelle suuri elämänmuutos, jossa monia arjen valintoja joutuu tarkastelemaan uudelleen. Asuminen, liikkuminen, ja lähipalvelut korostuvat aivan toisella tavalla kuin joustavassa aikuisten arjessa. Yksi erittäin ilahduttava puoli Tampereella on se, että kotoa ei välttämättä tarvitse lähteä, vaikka kotiin ilmestyisi uusia, pieniä kämppiksiä: asuinalueet on kaavoitettu monenlaiseen asumiseen, ja muutto opiskelukämpästä tai vuokrayksiöstä perheasuntoon voi parhaimmillaan tapahtua sisäpihan ylittämällä. Muualla otetaan mallia siitä, miten yhtenäisiä ja yhteisöllisiä kortteleita ja kaupunginosia Tampereelle on onnistuttu rakentamaan, ja tähän on kaupungin kasvaessa kiinnitettävä erityistä huomioita. Rakennuttajilta on vaadittava suurempia asuntoja ja muunneltavuutta, jotta kerrostalot eivät täyty pelkistä sijoittajia houkuttelevista yksiöistä. Lähiluonto on varmistettava kaikkialla uudisrakentamisen keskellä, sillä se on monelle nykyiselle ja tulevalle kaupunkilaiselle yksi syy muuttaa juuri tänne.

Toinen keskeinen tekijä on liikkuminen. Ratikka on ollut Tampereella toimiva päätös, ja lisäksi Tesoman lähijunaseisake on nopeuttanut liikkumista julkisilla vähän keskustasta kauemmaskin. Nykyinen julkisen liikenteen verkko alkaa olla hyvillä kantimilla, mutta ratikalta vapautunutta kumipyöräkapasiteettia tulee arvioida jatkuvasti, jotta aikataulut ja reitit vastaavat kaupunkilaisten todellisia tarpeita. Tampereella voi hyvin asua myös autottomana – myös keskustan ulkopuolella, kun julkinen liikenne on suunniteltu hyvin. Toisaalta monelle perheelle kakkosauton hankinta on paitsi pysäköintitila- myös kustannuskysymys, eikä lastaan kotona hoitavan vanhemman voida olettaa odottelevan kyytiä iltapäivään saakka. Julkinen liikenne on ehdottomasti säilytettävä maksuttomana rattaissa lastaan kuljettavalle aikuiselle, ja talvikunnossapitoa pysäkeillä sekä niille johtavilla kulkuväylillä parannettava nykyisestä. Näin myös nuorimmat kaupunkilaiset oppivat käyttämään busseja ja ratikoita, ja matkat harrastuksiin ja vapaa-ajanviettoon onnistuvat itsenäisesti iän karttuessa.

Kaupungin taloudessa on sopeutustarvetta, ja tästä tullaan tekemään päätöksiä seuraavalla valtuustokaudella. Valitettavasti viimeisen neljän vuoden aikana on tehty leikkauksia perheiden palveluihin sekä julkisella että järjestösektorilla. Myös hyvinvointialueiden aloittaminen toi muutoksia tamperelaisperheiden palveluihin – eikä pelkästään hyvällä tavalla. Esimerkiksi kaupungin sosiaalipalveluiden aiemmin tarjoama Ekavauva-palvelu ensimmäisen lapsensa saaville poistui kokonaan, ja jäljelle jääneet lapsiperheiden kotipalvelut ovat olleet tiukemman kriteeristön takana. Ennaltaehkäisy on kuitenkin halvempaa kuin kriisiytyneen tilanteen helpottaminen, ja matalan kynnyksen perhepalveluita voidaan kehittää myös kaupungin, ei pelkästään hyvinvointialueen puitteissa. Järjestöt ovat tärkeä voimavara, ja niitä toimii hyvin erilaisilla resursseilla: pieniä asuinalueyhdistyksiä, ja suurten kansallisten järjestöjen paikallisosastoja. Näitä kaikkia kuitenkin yhdistää se, että tällä valtuustokaudella niiden rahoitusta on leikattu paitsi kaupungin, myös valtion toimesta, ja esimerkiksi MLL:n lastenhoitopalvelu on lakkautettu kokonaan. Järjestelmää pystytään tuskin koskaan käynnistämään uudestaan. Muutaman kymppitonnin säästö on pieni koko kaupungin näkökulmasta, mutta sillä on suuri vaikutus perheiden jaksamisen tukemiseen. Kaupungin sopeutustoimissa on pidettävä kirkkaana mielessä, etteivät niiden vaikutukset osu heihin, joita jo valtiotalouden leikkaukset ovat kovimmin koetelleet. Lapsiperheköyhyyttä voidaan torjua myös paikallisilla valinnoilla, varmistamalla saavutettavat ja maksuttomat vapaa-ajan ja vertaistuen palvelut jatkossakin ja ohjaamalla säästötoimet sinne, missä ei samalla romahduteta seuraavan sukupolven tulevaisuutta. Tästä aion itse pitää kiinni.