Näin Minna Canthin päivänä on hyvä pohtia tasa-arvoa myös kaupunkipolitiikan näkökulmasta. Miten sukupuolten välinen tasa-arvo voisi Tampereella toteutua vielä nykyistäkin paremmin?

Vaikea taloustilanne asettaa monelle haasteita, ja selkeimmin tämä näkyy työttömyyden kasvussa. Naisten ja miesten välinen ero työllisyydessä on ollut vuodesta 2010 saakka noin kolme prosenttia, mutta työllisyyden lähdettyä laskuun 2023 miesten työttömyys kasvoi enemmän ja ero tasaantui. Ei siis missään nimessä ole positiivista että työttömyys on kasvanut vuoden takaisesta sekä miehillä että naisilla, mutta nyt työllisyysaste on lähes sama. Valitettavasti kaikki data aiemmista talouskriiseistä näyttää, että huonossa taloustilanteessa naisten työllisyys tippuu reilusti miehiä enemmän, ja naisia kannustetaan vähemmän kodin ulkopuolella tehtävään työhön. Esimerkiksi Yhdysvalloista saatujen työllisyysraporttien mukaan kuitenkin juuri naisten pysyminen ansiotyössä on auttanut taloutta pysymään pinnalla ja pitämään tuottavuuden korkealla. Naiset ovat hyödyntäneet esimerkiksi joustavia etätyömahdollisuuksia työn ja perhe-elämän yhdistämiseksi. Suomen erittäin segregoituneilla työmarkkinoilla naisista jopa 41% työskentelee julkisella sektorilla, jonne kohdistuu nyt paljon säästöjä. Naisten työttömyysaste tulee siis tippumaan lähivuosina jälleen huomattavasti.

Moni kokee, että työn ja perheen yhdistämisen haasteet eivät osu äiteihin ja isiin tasavertaisesti. Esimerkiksi puolisoltani ei kysytty, oliko töihin paluu vauvan saamisen jälkeen haikeaa, itseltäni sen sijaan on usein tiedusteltu kaupungilla töitä tehdessä missä lapseni on. Vaikka nykyinen perhevapaajärjestelmä antaa paljon mahdollisuuksia hoivavastuun jakamiseen, moni perhe kokee tekevänsä itselleen hankalia valintoja osin ulkoisten odotusten takia. Hiljattain saimme kuulla esimerkiksi työnantajan saamasta tuomiosta, kun isä irtisanottiin jäätyään hoitamaan lapsiaan koronakaranteenissa. Pelkästään tilastoista kuitenkin näemme, että omassani tai tässä esimerkikssä ei ole kyse yksittäistapauksista, vaan siitä, että edelleen ajattelemme naisten osaavan huolehtia samalla kodin, lapset ja oman työnsä jotenkin helpommin, kuin heidän puolisonsa – vaikka nämä olisivat työpaikallaan taitavia organisoijia ja vastuunottajia. Kun harva perhe pärjää taloudellisesti vain yhden työssäkäyvän palkan turvin ja taloudellinen taakka jakautuu molemmille vanhemmille, on myös kodissa tapahtuvaa työtä osattava jakaa tasaisesti. Äidin jääminen kotiin pienen lapsen hoivan takia vain syventää perheen sisäisiä palkkaeroja. Pahimmillaan tämä on johtanut siihen, että moni nainen kertoo, ettei heillä olisi taloudellisesti varaa erota. Tarvitaan ennen kaikkea asennemuutos siihen, että äitien palkkatyötä ei enää paheksuta.

Tampere on paitsi koti, myös työpaikka: 8500 henkeä palkkalistoilla ei ole vähäinen määrä. Kaupunki on julkaissut viimeisimmän yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman 2023, ja samassa yhteydessä päivitettiin sisäinen henkilöstöä koskeva suunnitelma. Seuraava kaksivuotissuunnitelma on juuri hyväksytty, ja uusikin valtuusto ehtii käsitellä asiaa useasti. Ei ole pelkästään fiiliskysymys, onko Tampere työpaikkana tasa-arvoinen. Se vaikuttaa esimerkiksi työhyvinvointiin ja työssä viihtyvyyteen, joissa sakkaaminen näkyy suoraan paitsi sairaspoissaoloina myös rekrytointikuluina. Työsuhde-eduilla kilpaillaan myös työvoimasta naapurikaupunkien kanssa, ja tämä korostuu erityisesti kasvatuksen ja koulutuksen sektorilla, jolla työskentelee paljon naisia. Kaupunki on siis erityisen hyvässä asemassa esimerkiksi naisten palkkakuopan korjaamisen näkökulmasta. Erityisen positiivista edellisen henkilöstösuunnitelman toteutumisessa on ollut, että esimerkiksi selittämättömiä palkkaeroja sukupuolten välillä ei ole löydetty. Toisaalta, syrjintään ei ole jopa viidesosassa tapauksissa puututtu asianmukaisesti. Kaupunki voi siis toimia nykyistä paremmin, ja olla malliesimerkkinä tasa-arvoisesta työpaikasta.

Yksi kaupungeissa tärkeä tasa-arvokysymys on mielestäni myös kaupunkitila – eli kenelle meidän kaikkien yhteistä tilaa suunnitellaan. Suurin osa kaduista on varattu autoille, kun taas naiset ja lapset ovat miehiä suuremmassa osassa kevyen liikenteen ja julkisten kulkupelien käyttäjissä. Konkreettisesti tämän negatiiviset vaikutukset näkyvät esimerkiksi loukkaantumistilastoissa: toisin kuin auto-onnettomuuksissa, naiset ovat miehiä suuremmassa vaarassa nimenomaan kaupunkien kaduilla liikkuessaan, ja tässä syyttävä sormi osoittaa suoraan kaupungin kunnossapitoon. Kun kävelyreiteistä ei pidetä huolta ja bussipysäkille päästäkseen on kaivettava kulkuväylä autotieltä pois aurattuun lumipenkkaan, seuraukset kohdistuvat suhteellisesti enemmän naisiin. Muistan itsekin todenneeni pikkuvauva-aikana, että kotoa ei ole lähteminen pahimpaan lumikaaokseen, kun olen lastenvaunuineni kunnossapidon prioriteettien häntäpäässä. Kokonaan toinen kysymys on turvallisuus, ja syrjinnästä ja häirinnästä vapaat kadut ja puistot. Jokaisella meistä pitää olla oikeus liikkua turvallisesti omassa kotikaupungissaan. Kaupunkitilaa turvaavien pitää ottaa seksuaalinen häirintä vakavasti, ja toimia osaltaan sen ennaltaehkäisemiseksi.

Tasa-arvo ei ole valmis, mutta saavutetuista onnistumisista saa iloita. Tulevalla valtuustokaudella on mielestäni tärkeää varmistaa, ettei hyvä kehitys valu hukkaan talouden painaessa monen vaakakupissa ihmisarvoa enemmän. Näen itse välttämättömänä, että esimerkiksi sopeutustoimien sukupuolivaikutukset arvioidaan, jotta voidaan välttyä tahattomilta, kaupunkilaisten arjen hyvinvointia heikentäviltä ylilyönneiltä. Minna Canthin sanoin: ”Kun naiset ovat suljetut riveistä pois, on silloin toinen puoli ihmiskuntaa lamassa, ja luonnollisesti toinenkin puoli semmoisesta epäsuhtaisesta tilasta kärsii.”