Vanhemmuus toi tullessaan paitsi paljon arjen iloja, myös vanhojen tottumusten uudelleen arviointia. Koin, että ympäristökuorma kasvoi lapsen myötä valtavasti – ainakin jos olisimme seuranneet jokaista neuvoa. Lapsi tarvitsee tavaroita joita kodissamme ei aiemmin ollut, ja aloin saada markkinointipostia useilta lastentarvikeliikkeiltä – en kuitenkaan halunnut ostaa kaikkea uutena. Myös vertaisryhmissä jaettiin paljon ostoslistoja, joiden tuotteita löytyikin verkon kirppisalustoilta täysin käyttämättömänä saatetekstillä ”ei tullut meillä käyttöön”. Ajattelin, että elämänmuutokseen on oltava muitakin tapoja valmistautua kuin kuluttaa.
Yksi markkinointiviesti tuli vaippabrändiltä: lasta odottava sai ilmaisen näytepakkauksen heidän tuotteitaan. Koska pakkaus sisälsi myös esimerkiksi pesuaineita päädyin tilaamaan sen, mutta näytepakkauksen jälkeen ostimme vaippoja kaupasta vain kolme pakettia – ja kaksi näistä matkalla. Lapsen arkeen liittyvä kertakäyttötuotteiden määrä oli sen verran suuri, että roskan määrä hirvitti, ja teimme päätöksen käyttää paitsi kestovaippoja, myös korvata muitakin tarvikkeita kestävillä ja pestävillä. Kosteuspyyhkeemme ovat kankaisia, ja talouspaperin sijaan keittiöstä löytyy harsoliinoja päivittäisten sotkujen ja tahmaisten tassujen pyyhkimiseen. Jokainen roskapussi jota talvipakkasella ei tarvitse viedä ulos on itselleni voitto jo oman mukavuudenkin kannalta.
Kolmas iso ympäristökuorma, ihan kaikkien suomalaisten osalta, on liikkuminen. Vauvaryhmissä esimerkiksi kerrottiin, että lapsen myötä moni hankki ensimmäisen oman autonsa. Viesti oli selvä: lapsi, ja etenkin sen tavarat, vaativat autolla liikkumista. Vähintään mukavuus päästä omasta pihasta suoraan kohteeseen oli argumentti, jolla viimeistään katkaistiin kaikki keskustelu julkisen ympäristöystävällisyydestä ja autoilun kalliista kustannuksista. Itse koin toisin, ja vältämme pitkän matkan autoilua jos se on suinkin mahdollista. Junamatkailuun liittyvät kysymykset muilta vanhemmilta kuitenkin osoittivat, että tähän vaihtoehtoon liittyi paljon tietämättömyyttä. Siksi olenkin erittäin iloinen siitä, että sain kirjoittaa VR:lle artikkelin erityisesti pikkulasten kanssa liikkumisesta raiteilla. Vielä iloisemmaksi kuitenkin tulin, kun sain kuulla useammalta, että tämän myötä hekin varasivat seuraavalle reissulle junaliput, ja auto jää kotiin.